Antti Vesala Joku tyyppi Järvenpäästä kirjoittelee nettiin mieleensä juolahtaneita asioita.

Kapitalismi on parasta lapsille - virallinen kuntavaalikirjoitus

Jos luit edes tähän asti, salli minun ensin kertoa, mitä tarkoitan kapitalismilla. Kapitalismi on yksityiseen omistukseen ja vapaaseen vaihdantaan perustuva tapa järjestää tavaroiden ja muiden hyödykkeiden tuotanto. Kapitalismi ja vapaa markkinatalous ovat saman ilmiön eri ulottuvuuksia. Kysymys on tuotannosta ja vaihdannasta ilman voimankäyttöä tai muuta pakottamista. Taloudellinen päätöksenteko tapahtuu ideaalitilanteessa suoraan kuluttajien ja tuottajien vuorovaikutuksessa ilman mitään ulkopuolisia tahoja säätämässä ja vetämässä välistä.

Miten tämä liittyy kuntiin? Ikävä kyllä ei juuri mitenkään, eikä suurta muutosta valitettavasti ole näköpiirissä. Kuntalaisella on sangen rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa maksamiensa verojen käyttöön. Emme saa viedä itse rahojamme sinne, mistä niille tulisi omiin vaatimuksiimme parhaiten sopivaa vastinetta, vaan asiasta päätetään puolestamme. Rahat otetaan joka kuukausi palkastamme riippumatta siitä, käytämmekö itse jotain tiettyä palvelua vai emme. Julkisen sektorin hoidettavaksi on kerätty vuosikymmenten saatossa uskomaton valikoima sellaisia asioita, jotka aiemmin on aivan hyvin pystytty järjestämään ihmisten, heidän muodostamiensa yhteisöjen ja yritysten vapaassa vuorovaikutuksessa.

Pääseminen sellaiseen tilanteeseen, että jokainen todella saisi itse päättää omien rahojensa käytöstä esimerkiksi palveluihin, on tietenkin täyttä utopiaa. Se nimittäin tarkoittaisi, että suurin osa poliitikoista ja virkamiehistä kävisi tarpeettomiksi, ja heidän täytyisi keksiä itselleen muuta tekemistä (kuin keksiä uutta käyttöä sinulta otetuille rahoille).

Aivan liian harvassa kunnassa yksityisille palveluntarjoajille on edes tehty mahdolliseksi tulla mukaan tarjoamaan vaihtoehtoa jonkin kunnan vastuulla olevan palvelun järjestämiseen. Minkä takia esimerkiksi palvelualoitetta ei ole jo kauan sitten otettu käyttöön jokaisessa kunnassa? Vakiintunut toimintamalli on turhan usein ainoa mahdollinen, eikä vaihtoehdoista haluta edes kuulla. Kaavoihin kangistuminen tulee kalliiksi, ja sinä maksat kaiken.

Minä kannatan kaiken mahdollisen palvelutuotannon niin laajaa ja avointa kilpailuttamista kuin mahdollista. Ulkoistaa voidaan kaikki sellainen, minkä ei lakien mukaan ole aivan välttämätöntä olla kunnan oman organisaation osana hoidettavaa. Kunnolla tehdyt sopimukset varmistavat, ettei kustannusyllätyksiä tule. Myös ulkoistaminen on erikoisosaamista, jota voidaan ostaa ulkopuolelta. Kannattaa mieluummin maksaa muutama tonni hyvälle sopimus- ja hankintajuristille kuin muutama miljoona ylimääräistä ulkoa ostetusta palvelusta. Ulkoistaminen monesti kannattaa ulkoistaa!

Normitalkoista on puhuttu riittävän kauan. Ne olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten. Miksei mitään tapahdu?

Kuntien pitää aktiivisesti vaatia valtiolta, että yksityiskohtien puolikkaisiin asti menevästä normittamisesta luovuttaisiin. Pitää keskittyä määrittelemään lainsäädännön ja asetusten tasolla vain hyvin yleisiä taso- ja puitevaatimuksia. Koulujen tai terveyskeskusten ei tarvitse olla kaikkialla samanlaisia. Rakentamisen ei tarvitse olla kaikkialla samanlaista. Vanhustenhoidon ei tarvitse olla kaikkialla samanlaista. Lasten päivähoidon ei tarvitse olla kaikkialla samanlaista. Kuntalaisten tarpeisiin vastaaminen voi tapahtua monenlaisilla tavoilla. Eikä todellakaan voi olla niin, että jokaiseen tarpeeseen nimenomaan kunnan täytyy vastata.

Kyllä, kuntiin tarvitaan lisää kapitalismia, koska se toimii. Ei lisää kontrollia vaan lisää vapautta. Paikalliselle luovuudelle ja vapaalle ideoinnille täytyy avata tilaa. Kuntalaisten vapautta valita itse on laajennettava. Erilaisille palveluntarjoajille on avattava kaikki mahdollisuudet tulla mukaan luomaan hyvinvointia. Ei voi olla niin, että vain virkamies tietää, mikä on parasta itse kullekin. Kapitalismi on vapautta valita ja ottaa myös itse vastuuta omista valinnoista. Oman vastuun tiedostavassa ympäristössä myös vastuu lähimmäisistä vahvistuu. Väitän, että tämä on myös kasvaville lapsille terveempää kuin nykytilanne, jossa omien valintojen ja niiden seurauksien yhteys liian usein hämärtyy. Vastuu ja välittäminen versovat vapaudesta. Siksi kapitalismi on parasta lapsille.

Jos haluat päättää itse omista asioistasi, myös rahojesi käytöstä, kannattaa harkita minun äänestämistäni. Mikäli taas haluat entistä enemmän luovuttaa omaa elämääsi koskevaa päätösvaltaa tuntemattomille ihmisille, löydät varmasti itsellesi paremmin sopivia ehdokkaita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Kalle Kuusivuori

No moi Jaana Petteri, mitä sait tänään syödäksesi päivähoidossa?
- No me saatiin syödä Kapitalismia. Likaisia aterimia ja pahaa ruokaa, mutta kuulemma aatteessa tulee olla vahva ja pian koko Vantaa ja Fatzerin ruuantuotanto on kyvykkäintä ja tuottavinta koko Suomessa. Jollei se valloita myös Sosialistisen Venäjänkin!

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Oletko miettinyt, kuinka yhteiskunta pakottaa kaikki ajamaan autolla oikeanpuoleista kaistaa? Eikö minulla tulisi olla oikeus halutessani ajaa vasenta, jos koen että se minulle paremmin sopii? Luuleeko joku virkamies tietävänsä paremmin kuin minä - kysyn vaan? Ja ne tiet on maksettu meidän verovaroilla. Minun tulisi voida itse rakentaa ne tiet, jotka haluan.

Käyttäjän anttivesala kuva
Antti Vesala

Jos liikennesääntöjä ei olisi, kaahailisitko sinä miten sattuu, välittämättä omasta ja muiden hengestä ja terveydestä sekä autosi kunnosta? Kysyn tätä, jotta saan käsityksen siitä, miten paljon energiaa minun kannattaa käyttää mahdolliseen jatkokeskusteluun.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Jos liikennesääntöjä ei olisi, ajaisin varmasti rauhallisemmin ja hiljempaa, pelkäisin ja tuntisin epävarmuutta. Koskaan ei voisi tietää tuleeko joku samalla kaistalla vastaan tai tekeekö joku hurjia ohituksia riskejä vähätellen.

Käyttäjän anttivesala kuva
Antti Vesala Vastaus kommenttiin #7

Onko siis niin, että koska nykyään on käytössä liikennesäännöt, tien päällä ei ole lainkaan kaahareita, rattijuoppoja, muuten vain huolimattomia kuskeja tai rekkaa päin tahallaan ajavia?

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson Vastaus kommenttiin #8

"Onko siis niin..."

Siis ei niin ole. Enkä niin väittänytkään. Kannatan silti sellaista järjestelmää, jossa liikennesääntöjä on olemassa.

Kannatan myös sääntöjä ja järkiperäisiä yhteisjärjestelyjä kansantaloudessa - hyvinvointivaltion hengessä. Sen sijaan että kaikki toiminta olisi pelkkää "vapaata" kapitalismia.

Käyttäjän anttivesala kuva
Antti Vesala Vastaus kommenttiin #9

Vaikka pidänkin liikennesääntöjä aivan järkevinä, väitän silti, että suurin osa autoilijoista ajaisi aivan fiksusti ilmankin niitä. Sitä tuossa ylempänä yritin havainnollistaa. Vaikka liikennesäännöt ovat olemassa, ei se estä pöljimpiä pöljäilemästä. Millään määräyksillä ei tyhmistä saada fiksuja. Ei pidä liikaa tuudittautua sääntöjen luomaan katteettomaan turvallisuuden tunteeseen. Oma huolellisuus ja varovaisuus ovat valttia.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson Vastaus kommenttiin #12

Eihän kysymyksessä ole ihmisten fiksuus tai pöljyys. Ellei sääntöjä olisi lainkaan, ei fiksuudesta ole mitään hyötyä. Se että ajetaan oikeanpuoleista kaistaa ja pysähdytään punaisissa, ei ole älykkyystehtävä. Se on sovittu toimintamalli. Jos näistä säännöistä ei olisi sovittu, ei vasemmalla kaistalla ajaminen olisi mitenkään pöljää.

Käyttäjän anttivesala kuva
Antti Vesala Vastaus kommenttiin #13

Tottakai fiksuudesta olisi hyötyä, ja on kaikissa tilanteissa. Sitä paitsi eivät liikennesäännöt ole mitään sopimuksia, ne ovat velvoittavia määräyksiä, joita kukaan ei voi sopia olevansa noudattamatta. Vasemmalla kaistalla ajaminen olisi pöljää yksinkertaisesti siitä syystä, että tottumuksen ja ohjauspyörän sijainnin vuoksi kaikki paitsi pöljät ajaisivat oikeaa kaistaa. Melko pessimistinen ihmiskäsitys on tuo, että vain säännöt saavat ihmiset toimimaan järkevällä ja toiset huomioon ottavalla tavalla. Pelkään sellaisia ihmisiä, joiden ainoa syy toimia järkevästi ovat ylhäältä pakotetut säännöt. Onneksi heitä ei lopulta taida olla kovin paljon.

Otinko muuten jossain kohtaa kirjoitustani kantaa liikennesääntöjä tms. muita kuin tuotantoon liittyviä määräyksiä vastaan?

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson Vastaus kommenttiin #14

Fiksuudesta on sitä enemmän hyötyä, mitä hankalampi tilanne. Liikennesäännöt, kuten kaikki lait, ovat sopimusasioita, joiden noudattamatta jättäminen on laitonta ja siitä seuraa rangaistus - niin on sovittu.

Tottumus ja ohjauspyörän sijainti perustuvat sille, että sääntöjä on ollut olemassa jo niin pitkään.

Säännöt eivät koskaan saa ihmistä toimimaan järkevällä tavalla. Jalkapallossa saa yhden pisteen, kun pallo menee tolppien välistä. Peli olisi kovin erilaista, jos ei saisi. Pelissä järki syntyy vasta kun on määritelty sääntöjä. Palloon ei saa koskea käsillä, paitsi maalivahti saa. Jos palloon saisi koskea käsillä, ei itse sääntö lisää tai poista pelaajan älykkyyden tarvetta - se olisi vaan eri peli.

Liikennesäännöt nyt sattuivat tulemaan mieleen yksinkertaisista säännöistä. Ehkä tuo jalkapallo on vielä parempi, selkeämpi esimerkki.

Yhteiskunnassa on paljon sääntöjä, siltä osin se on ikäänkuin monimutkainen peli. Kapitalismin ihailijat pitävät todella tärkeänä sääntönä sitä, että omaisuudella on suoja. Sosialismin kannattajille on tärkeä sellainen sääntö, että maksetaan veroja ja niillä hankitaan jotain yhteistä kivaa.

Teoreettinen anarkismi on sitä, että sääntöjä ei haluta lainkaan. Muilta osin kyse on siitä, että halutaan muuttaa sääntöjä itselle paremmin sopivaksi.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Osaatko esittää yhtään nykyisen kapitalistisen kulttuurin varjopuolia ?

Käyttäjän anttivesala kuva
Antti Vesala

Nykyisen kulttuurin suurimpia varjopuolia on, ettei se ole kapitalistinen.

Toimituksen poiminnat